Nuorisovaltuusto

Auringonlasku Otanlahdessa, etualalla mopon sarvet..

 

 

Rauman nuorisovaltuusto on jo vuodesta 1998 lähtien toiminut poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nuorten asioiden asiantuntijaryhmä. Kuntalain 26 pykälän myötä siitä on tullut yksi kaupungin lakisääteisistä vaikuttamistoimielimistä. 

Nuorisovaltuusto ajaa nuorten etuja, edistää nuorten yleistä viihtyvyyttä ja hyvinvointia sekä vahvistaa näin heidän osallistumis-, vaikuttamis- ja toimintamahdollisuuksia kuulumalla kaupungin yhteistyöverkostoihin. Nuorisovaltuusto välittää näkemyksiä kaupungin päätöksentekoon mm. edustamalla nuoria kaupungin toimielimissä sekä vuosittaisessa lasten- ja nuorten kuulemispäivässä. 

Yhteiskunnallisen vaikuttamisen lisäksi toiminta on myös mukavaa yhdessäoloa. Nuorisovaltuusto suunnittelee ja järjestää myös tapahtumia sekä tempauksia, kuten nuorten musiikki- ja hengailutapahtuman OtaChillin. 

Nuorisovaltuusto toimii nuorisopalveluiden alaisuudessa ja sen toimikausi on kaksi kalenterivuotta. Nuorisovaltuusto valitaan vaalein ja toimikausi alkaa aina tammikuussa. 

Nuorisovaltuusto toimintakaudelle 1.1.2023-31.12.2024

Jäsenet

Hj. Nortamon peruskoulu
Venla Ahtiainen
Pihla Hammarberg
Amanda Helin
Sini Peltomaa
Henna Veijonaho

Nanun koulu
Ella Juuti
Konsta Lauronen

Normaalikoulu
Justus Halminen
Sisu Valavuo

Raumanmeren peruskoulu
Jeanne Moisy
Meisa Valtanen

Rauman Lyseon lukio
Aura Pöyhönen
Lauri Raisto
Vilho Tuominen
Verneri Virtanen
Ramisha Ghimire (varajäsen)

Winnova
Heidi Aitto-oja
Rosalina Rantala