NuVassa tapahtuu

Kuullaanko- päivä 2023

Kuullanko- zine 2023

Rauman nuorisovaltuusto ja Rauman Lasten Parlamentti yhdessä nuorisopalveluiden kanssa järjestävät vuosittain Lasten ja nuorten kuulemispäivän eli Kuullaankopäivän, johon kutsutaan Rauman kaupungin päättäjiä keskustelemaan lasten ja nuorten esille tuomista ajankohtaisista asioista.

Nuoret saavat tänä keväänä tuoda ajatuksiaan ja mielipiteitään esiin Kuullaanko–päiväksi julkaistavassa pienlehdessä, Kuullaanko! –zinessä. Lehden teema tänä keväänä on nuorten viihtyminen Raumalla, ja lehdessä esiin tulleita asioita käsitellään kuulemispäivänä Rauman nuorisovaltuuston ja Rauman Lasten Parlamentin välityksellä.

Sana ”zine” on lyhenne englannin kielen sanasta magazine (=lehti), ja tarkoittaa itse tehtyä ja julkaistua pienlehteä. Kuullaanko! –zineen voi tehdä sisältöä kuka tahansa raumalainen nuori, yksin tai yhdessä muiden kanssa. Lehteen voi tehdä sisältöä piirtämällä, kirjoittamalla tai leikkaa & liimaa –tekniikalla (enintään A5-kokoon). Osallistua voi omalla nimellä tai nimettömänä.

Zineä voi tehdä mm. nuorisotalo Kuovilla, josta löytyvät tarkemmat ohjeet tekemiseen paperisen ohjevihkosen muodossa. Kotonakin tehtyjä materiaaleja voi tuoda Kuoville aukioloaikoina zinemateriaalien keräyslaatikkoon. Tuomme zinetyöpajoja myös kouluille, näistä tiedotamme myöhemmin lisää!

Kuullaanko! –zinestä ja sen tekemisestä voi kysyä lisää nuoriso-ohjaajaan.

Zine askartelua