KuoviBiili

Rauman nuorisopalvelut on ottanut käyttöön uuden nuorisotyön muodon, liikkuvan nuorisotilan. Rauman nuorisotilat siirtyi kesän ajaksi pyörien päälle, kun KuoviBiili starttasi maanantaina 13.5.

Liikkuva nuorisotila kulkee sinne, missä nuoret ovat. Nuoret voivat tilata KuoviBiilin mihin tahansa julkiseen paikkaan Raumalla. Menetelmä on koettu hyväksi ja tarpeelliseksi, sillä näin nuorisotyö kohtaa myös keskustan ulkopuolella asuvat nuoret.

KuoviBiili on valkoinen auto, jonka mukana kulkee muun muassa musiikkia, löhöilyilmasohvia, pelejä ja liikuntavälineitä. Auton tunnistaa Rauman kaupungin ja KuoviBiilin logoista. KuoviBiilillä liikkuvat Rauman kaupungin nuoriso-ohjaajat. Toiminnan kohderyhmänä ovat 13–17-vuotiaat nuoret.

KuoviBiili kiittää kesästä 2019. Toiminta jatkuu seuraavaksi Kuovin nuorisotalolla, skeittihallilla ja Lapin työväentalolla viikolla 36.

Lisätietoja antavat
Rea Poikonen, nuorisopäällikkö, puh. 044 430 9251
Marjo Jasu, nuorisotyön koordinaattori, puh. 044 793 3223